torstai 27. helmikuuta 2014

Lepposa lepoviikko

Ajattelin nyt kirjotella tännekkin jotain lepoviikon fiilareita! Lepoviikko alko siis tapansa mukaan maanantaina. Ja viiden kovan treeniviikon jälkeen. Oikeestaan mun piti alottaa vasta tiistaina ja käydä hakkaamassa jalat poikien kanssa maanantaina, mutta  roppa ilmotti kyllä olollaan et nyt aletaan jo chillaamaan. Niimpä jouduin siirtämään jalkapäivän ensi viikkoon.

Oli toisaalta aika luksusta maanantaina työpäivän jälkeen heti työovesta ulos ampaistua alkaa rentoutumaan, kun tiesi, ettei tänään tarvi tehdä enään yhtään mitään! Ja myönsi itselleen, et piru kun väsyttääkin.

Maanantain sainkin olla rauhassa, mutta jo tiistaina udeltiin johko sitä oisin jo levänny tarpeeks. Ainakin innokkaat reenikaverit tuo motivaatiota jos ei muuta! Mutta pysyn rutiinissani lepoviikoilla. Viikkoon en astu kuntosalille tai vaikka astun, niin sitten maksimissaan kehonhuoltoa ja toisten avittamista. Tosin, aerobinen on sallittua ja mulla onkin nyt koirani hoidossa, jonka kanssa vedellään 1-3 lenkkiä päivään. Kyllä muuten koiravanhus tykkää ja sitkun palautan sen äitille se nukkuukin useamman päivän. ;)

Ostin yks päivä foam rollerin ja sillä oon rullaillut. Hierojallekkin pitäisi vielä keritä kevyellä viikolla niin jaksaa taas painaa paikat avoinna. 

Tällä lepoviikolla meinaan ehkä olla jopa niin hurja, että viikonloppuna juon pari lasia viiniä!
Mulla on ollut ihan kaamee valkkarinhimo pari-kolme päivää. Siis valkkarin?! En edes tykkää viinistä. Mutta koska tää ei oo nii vakavaa hommaa tää mun saliharrastus nii saatan sen pari lasia juoda viikonloppuna. Semmonen piste ii:n päälle lepoviikolla. Ja viimeksi jotain alkoholipitoista tuli nautittua marraskuussa, nii eipä tuo noi harvoin tissuttelu haittane, vaikka olisinkin enempi tosissaan bodauksen suhteen. 

Vaikka tää lepoviikko on kivaa ja kroppa kiittää, niin kyllä mä jo odottelen treeniviikkoa. Tosin sillon on kaamee nälkä. Ihan kaamee. HUH! Pakko myöntää et pari ylimäärästä banskuu tai rahkaa tullu vedettyä ku oli taas niin niiiin nälkä.Tosin nuo poikien avittamat reenit on ehkä vähän kuluttavimpia kun ne mun normaalit. Heh. Eli vaikka onkin niin tarkka valio, niin roppaa toki kuuntelen. Ei oo järkee itkeä nälkää, jos ei oo kisadieetillä. Ja kun kuitenkin kiristyy.

Mutta. Ilmeisesti mun aivotkin lepää. Ei oikein irtoa juttua. Pari postausideaa on jo hautumassa.. odottelen, että ne vaatii päästä ulospääsyä. Myös postausideoita saa toki nakkailla ilmoille eli tuonne kommenttiboksiin jos mieli tekevi.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! Nautitaan tuosta tulevasta keväästä. Trikookelit on pian täällä!! <3

Loppuun vielä törkeet makeet salipöksyni. Niin törkeen sairaat. Hahaa!


tiistai 18. helmikuuta 2014

Kuinka oppia rakastamaan itseään?

Otsikon kysymys on yllättävän haasteellinen kun miettii nykyaikaa ja varsinkin Suomessa elämistä. Ensinnäkin media toitottaa sitä täydellistä, mahdotonta, ihannekroppaa ja jos olet vähäänkään kauniimpi/paremmassa kunnossa kun sinua katsoja niin jopa kateelliset huutelee. Sua suoraasanoen lytätään maaha ja jotkut jopa nauttii siitä!

Tottakai tätä lyttäämistä on taas kaikessa. Siis tottakai kun Suomessa eletään! Työt, ihmissuhteet, unelmat, harrastukset, elämänmuutos. Onhan lyttäystä muissakin maissa,mutta mikäli minä tunnen ulkomaalaisia ketkä ovat tänne muuttaneet rakastan heidän empatiakykyä ja halua auttaa sekä neuvoa. Tosin ne ihmiset ovat tulleet maista, jossa se eläminen ja hyvinvointi ei ole niin itsestäänselvyys. Heillä siis tuskin on ollut aikaa miettiä miksi muilla on paremmin kuin heillä. He ovat oppineet puhaltamaan yhteen hiileen.

Itse olen pyrkinyt myös olemaan ilman kadehdintaa ja auttamaan kavereita ja ystäviä niin hyvin kuin osaan. Lisäksi haluan muistaa kertoa kuinka välitän ja jos vaikka ikävöin niin sanon sen!
Se on itselle itsestäänselvyys, mutta moni yllättyy siitä. Se on aika surullista, kertoo juurikin meidän kultuurista. Mutta tosin jos joku auttaa minua ja suojelee pahalta kuin kukkaa kämmenellä, niin itsehän siinä myös hämmennyn. Ei sellaseen ole tottunut täällä! (Ne onkin pirun ihania ihmisiä ketkä niin on mulle tehneet ja vissiin varmaan aion pitää ne mun lähellä!)

Voisi luulla, että poikkean aiheesta, mutta mielestäni oon asian ytimessä ja siitä mikä suuresti vaikuttaa siihen, mitä ajattelet isestäsi. Muut ihmiset. Mikäli sulla on tsemppaava, välittävä ja kannustava kaveripiiri niin hyväksyt itsesi helpommin niin, kuin että ne ei ymmärtäisi sua. Tai jos olette toistenne tukena, tuskin tulee ajanjaksoa millon kaikki on perseellään. Sillä jos on ympärillä ihmisiä, joilla kaikilla kaikki on huonosti niin näkyyhän se suhtautmisessa elämään ja asenteessa. Ja uskokaa tai älkää, se tarttuu.

Itselläni ja parilla läheisellä kaverilla oli vähän vaikeampi syksy/talvi ja vaikutti muuten koko kaveri poppooseen. Toinen toisensa jälkeen ajoi ittensä loppuun kun jelpattiin toisia. Lopussa auttoi osalle vain ammattiapu. Mutta oli ihanaa ja hienoa olla niin hyvässä poppoossa, ettei ketään päästetty kaatumaan ja luovuttamaan. Aina sai mennä vaikka jollekkin yöksi, jos ei halunnut olla yksin. Niin epäsuomalaista! Ja olen siitä edelleen niin kiitollinen ja onnellinen, että kyyneleet nousee silmiin. Aitoa välittämistä ja sitäkautta tsemppaamista!

Läheiset siis vaikuttaa paljon siihen mitä istestäsi ajattelet. Jos sinua tuetaan ja sinun päämääriisi uskotaan niin se antaa uskomattoman paljon voimaa itsesi uskomiseen ja sitäkautta hyväksymiseen!

Mutta se ei riitä. Muutos lähtee sinusta. Itsekin olen itseäni vihannut. Ja se viha oli suurta. Kun mietin sitä vihan määrää yläasteajoilla aloin aina itkemään. Miten ihminen voikaan niin itseään vihata? Ja kyllähän mua kiusattiin, mutta mulla oli kavereitakin. Siinä vaiheessa siis itse ruokin vihaa ja kiusaajat vähän boostasi.

Miten itse lähdin sitten muuttumaan? Muutos lähti siitä kun kiusaajat jäi. Olin enään itse itseni kiusaaja ja haukkuja. Lisäksi se ehkä vaikutti, että ekaa kertaa elämässäni joku oli musta kiinnostunut kunnolla ja olin tuolloin 16v. Joku piti musta ihan tosissaan. Nooh juttuhan kariutu, mutta tajusin, että mustahan pidetään, muhun voi ihan ihastua! Voih, ihania oivalluksia teini-iässä oonki saanut! ;)

Kuitenkin epävarmuutta kesti aina sinne asti kun täytin tuon maagisen 21v. Oikeestaan olin jo ihan OK sujut itteni kanssa täyttäessäni 20v, mutta esim rannalla oleskelu olisi ehdoton nounou. Lisäksi mulla oli 20-21 ikävuoden välillä vaihe, jolloin koitin muuttaa jotenkin mun luonnetta. Olla vähemmän räjähtävä ja enempi aikuinen. Jo se kertoo siitä, ettei kaikki mee niiku pitäis. Mähän hain sillä vaan hyväksyntää, mutta mihin?
No siihen vihaan itseäni kohtaan.

Vähän yli vuos takaperin päätin, että mun oikeesti pitää oppia rakastamaan itteeni. Ei riitä että tykkään vaan. Kun itseään pitää rakastaa. Sillä itsenihän kanssa sitä tuun olemaan loppuelämään asti. Ei oo kiva olla ihminen ketä vihaa tai joka on vain OK omasta mielestä.

Miten sitten lähdin muuttamaan ajattelutapaani? Helposti! Ensin mielikuva omasta kropasta kuntoon. Peilin eteen ja tarkastelemaan itseään, koko kroppaansa. Vaateet päällä tai alasti, illalla tai aamulla, ihan sama! Katsella vaan ja alkuun löytää niitä hyviä kohtia. Kun edistyi pystyi myös tuijottamaan niitä huonoja ja miettimään onko se nyt niin paha. Ja hyvinä päivinä tokaista itselleen että hitto näytät tyttö hyvältä!

Lisäksi silmät kiinni. Miettimään miltä haluaisi näyttää ja yhtäkkiä näyttääkin vähän timmimmältä, lihaksikkaammalta, ehkä siltä mitä todellisuudessa on. Sillä tiedän, että mun kehonkuva on vääristynyt ja tottakai se on kun en ole tarpeeksi käsitellyt muutosta kropassani. Nyt olen jo pitemmän aikaa käsitellyt ja alan näkemään itseni sellaisena mitä olen. Tosin, edelleen hieman isompana, mutta suunta on oikea!

Kun olin oppinut suhtautumaan kroppaani hyvin niin siinä samalla mun luonnekkin vaan muuttu sellaseksi mitä se on. Räjähtävä, naurava, joskus vähän ajattelematon ja tuntuu hyvältä olla taas oma itsensä. Suurin vihankohdehan mulla oli oma kroppani, joten se sitten johti oman luonteen vihaamiseen. Jos jollain on ollut ongelmia pelkästään oman luonteensa kanssa saa jakaa tarinaa miten pystyi hyväksymään sen osan itsestään. :)

Tosin tässä tilassa en olisi ilman muita ihmisiä. Mun ihania ystäviä ja läheisiä keitä rakastan niin pirusti. Mutta ennenkaikkea tässä en olisi ilman sitä monien kymmenie tuntien ajatustyötä, missä olen keskittynyt aiheeseen: "miksi minä olen rakastettava"

Katellaan peiliin ja rakastetaan itseämme. Sitäkautta pystytään myös rakastamaan muita ja tuhoamaan tätä suomen kultuuria tässä suhteessa.

Itselläni on siinä vielä kehitettävää, etten olisi muille kateellinen. Sillä kyllä mä olen, vasten tahtoani. Muttei se nykyään ole niin pahaa..uskon siis, että siitäkin pääsee yli. Yleensä jos olen kateellinen, kysyn itseltäni miksi ja selvitän voinko itse tehdä niin ja mitä se vaatii, vai olenko turhaan vain katkeran kateellinen, vaikken asialle mitään voi. Ja lisäksi muistutan itseäni, että olisi toisesta varmaan kiva, jos olisin hänen puolestaan onnellinen. Toivottavasti se onni tulee joskus suoraa, eikä naisaivoni koukeroiden kautta. ;) Mikäli kateus ei lopu, voin sanoa vaan toiselle että hitsi oon sulle kateellinen tuosta ja tuosta. Enkä pura sitä piilovittuiluun tai haukkumiseen. En nää siinä mitään ideaa.

Mä muuten tiedän, että käsittelen aika paljon blogissani itsensä hyväksyntää. Muttakun mun mielestä siitä asiasta ei puhuta tarpeeksi ja siitäkun ei voi muistuttaa tarpeeksi tässä nyky-yhteiskunnassa. Lisäksi tiedän, että se joitakuita muita auttaa. Että on hyvä tietää jonkun nousseen itsevihasta terveeseen itserakkauteen. Terve itserakkaus muuten meinaa sitä, että kyllähän ne loukkavat ja lyttäävät kommentit tuntuu pahalta. Tottakai tuntuu. Lähinnä myös siksi, etten ymmärrä miksi monet tuntemattomat tulee haukkumaan?! Mitä orgasmeja he siitä saa.. niin kiusaajia en tosiaan ole ymmärtänyt koskaan. Mulla ei tosiaan ole asennetta "haters gonna hate" vaan "likers gonna like." Sillä jos oikeesti jotakuta risoo vaikka mun blogi tai luonne, niin olis vaan pitämättä mitään yhteyttä. Sehän ois molemmille winwin! Hankkis ne mielensä orgasmit jostain muusta, kun toisten lyttäämisestä.

On oikeesti niin mälsää, että aina pitäis olla parempi, että riittää. Vaikka todellisuudessa nyt riittää se mitä on, mutta voihan siitä aina kehittyä! Se on vain plussaa.:)

Mukavaa tiistai-iltaa kaikille! Mä lähen jollekki boosterikahveille ja sitten hakkaamaan mun kanankoipia. Whii!!

Enkä muuten tiiä poikkeilinko taasvähän aiheesta.. no mun blogi ja mun säännöt. Heh!

Terkuin;

Niin ärsyttävän positiivinen Roosa. ;)

Kun ei se normielämä toimi sillätavalla, että jokainen suupala aina mitataan

Otsikossa on ehkä pikkasen vaikutteita putouksesta. Heh! 

Mutta nyt paneudun oikeestaan syömisiini. Otsikko muute ei koske sitten niitä ,jotka menee lavoille. Mutta se onkin jo urheilijan eikä normitallaajan elämää. :)

Miksi siis syön niinkuin syön?

Että voisin saada mahdollisimman optimaaliset tulokset. Salilla käyn sen takia, että se tuottaa hyvää oloa, mutta kyllähän nyt kehityskin motivoi ja ruokavalio vaikuttaa paljon.
 Sama vaikka näyttelijähommassa, jota olen myös tehnyt harrastemielessä. Olihan siinä pirun kiva kehittyä!

Lisäksi mun kroppa on tottunut puhtaaseen ruokaan ja vatsa suuttuu muute melkosen paljon, jos sinne tunkee mitä sattuu ja millon sattuu. Jos vaikka mättää hillittömästi yhden päivän, niin sitte kärsitään pari päivää siitä kun vatsa ei toimi, ei niin millään. En siis näe mässäilyn olevan sen arvoista. Ja mikäli mun ateriaväli venyy yli kolmen tunnin, tulee mulle todella heikko ja huono olo. Väsynyt, nälkäinen, äreä, ajatus ei kulje ja jopa huimaa. Ja tämä vaikuttaa myös vatsan pelaamiseen. Mieluusti siis kiltisti syön säännöllisesti. 

Mun ruokia katellaan joskus aika pitkään ja sanotaan tylsiksi, mauttomiksi. Mutta mausteilla saa paljon aikaan. Pastasta ja jauhelihasta saa jo monenmoista ruokaa! :)

Syön siis pääosin puhtaasti, mutta on mulla myös herkkupäiviä, jolloin vedän "oikeita" herkkuja. Eli kyllä, niitä rasvasia ja sokerisia. IIK! Sillä haluan räjäyttää makuhermojani ja mielestäni on täyttä diipadaapaa ja uskottelua itelleen et joku prodebrownie ois parempaa kun aito. Ja esim prodeletuthan on perskeleen hyviä (kananmunaa, banaania, steviaa, kanelia, kardemummaa ja ehkä prodejauhetta) mutta ei ne nyt oikeita räiskäleitä voissa paistettuna voita! Varsinkaan kun räiskäle on mun lempiherkku ja sen takia oonki pitänyt siihen etäisyyttä n.vuoden. Se on muuten herkku, joka on tie mun sydämeen. Tosin, harvoin kukaan ensitreffeillä semmosta tarjois... maybe some day. ;)
Mutta tyhmää uskottelua tosiaan tollanen et se prodeversio ois niin pirusti paljon parempi ja maukkaampi kun alkuperänen sokerirasvamättö! Onhan se kropalle parempi joo ja respect niille, jotka niin haluaa elää ja ei tee edes mieli mitään kunnon herkkua. Mut omana herkkupäivinäni valitsen läskiletun, hyvällä omatunnolla.
Tämän herkutteluaihe pomppas tänään uudelleen mieleen kun keskusteliin siitä J:n kanssa. Oli muute samaa mieltä mun kanssa asiasta prodeherkut vs mättöherkut.

Tosin yks herkku on minkä vaihtaisin terveellisempään! Vanilijajäätelön jugurttijäätelöön! (koska en niin välitä vanilijajäätelöstä.. ;)
Mutta sit jos laitetaan vaikka nougatjäde ja jugujäde vastakkain,ei oo varmaa vaikee arvata kumman tää herkkupeppu valitsee..

Lisäksi mitä syömisiin tulee, emmä ole täydellinen robotti. Emmä syö aina grammalleen, en edes ruokavalioon kuuluvaa ainesosaa! Esim joskus rahkan korvaa patukka tai vaikka raejuusto. Ei se oo niin nöpsönnuukaa ja oon ihan ilonen, että on löytymässä se kultainen keskitie, mistä sisko mulle puhu vähän yli vuos sitten! Ja täähän on loppuelämän juttu. Ei sitä kuitenkaa loppuelämää punnitse tai syö välipalaks rahkaa hautaan asti. Pitää osata joustaa, että tämäkään juttu ei liian vakavaksi mee, vaikka silti tekeekin tosissan. Kun 90% tekee oikein nii ei hätiämitiä! Ja lisäkseen, ei se kroppa tiedä syötkö 120g vai 130g lihaa, jos nyt joskus ei ole eväitä mukana ja pitää soveltaa.
Tosin joskus on oikeesti kiva vedellä ihan se sata lasissa myös ruuan suhteen, se tuo niiin onnistumisen tunteen ja kroppa muuttuu omassakin silmässä aika lyhyessäkin ajassa!:)

Lisäkseen jos mä kunnolla repsahdan vaikka syömään suklaata, ei mun viikko oo pilalla. Ei ees päivä. Siitä jo tunnin päästä on uusi ajanjakso ja elämä jatkuu. Kyllähän siinä on vähän olo "Roosa minkä teit!" mutta emmä nyt itkua väännä, eikä kuulukkaan. Repsahtelut kuuluu elämään ja aina niinä hetkinä on se suklaa/leipä mikälie maistunu maailman parhaimmalta ja niiin syntisen hyvältä! ;) Kun vuos sitten alottelin valkulla, itkin mm. yhtä ylimääräistä kanasalaattia jonkun tunnin. Sillon soi mulla kellot päässä, et nyt ei oo tervettä menoa. Eli mielummin repsahtelen naureskellen kuin itkien. Huomattavasti helpompi elämä niin!

Alkuperäsesti 69,90, nyt 41,90!


Rempseesti siis etiäpäin tässä asiassa. Kun ei stressaa, niin kroppa toimii. Eli vaikka ruokavalio ois kui tiptop ja jäätävä stressi, niin tuskin se pakkikaan pelaa. Mielummin vähän sovellusta ja stressitöntä elämää niin kroppa muuttuu siinä sivussa!

Lisäsin kuitenkin kuvan FITNESSSTAKISTA minkä ostin FITNESSKAUPPA bodyactionista. Kuvassa näkyy myös mun kiintee KYYKKYPEPPU... hihii fitnessläppä on kivaaaa ja aina hyvä off topic! ;) On muute pirun hyviä alennuksia Actionilla, kantsii käydä tsekeditsektsek ne! ;)




torstai 13. helmikuuta 2014

Suurin kompastuskivi: pään sisällä

Ensinnäkin ennenkuin mitään avaudun muistutan joka ikistä että tekniikka on äärimmäisen tärkeä salilla: Sen pitää olla kunnossa enneku lähtee painoilla pelleilemään.

Sanon senkin, että mulla on niissä vielä paaaljon hakemista. Mikään mun taktiikasta tuskin on täydellinen , mutta ei päin persettäkään.Sen verran ne on kuitenki hanskassa, että nyt ollaan lähdetty voittamaan sitä ikuista raudanpelkoa tosissaan.

Mutta sitte pitäs rohkeesti osata lisätä sitä rautaa. Joojoo, ihan oikeesti! Vaikken harrastakkaan voimannostoa, niin silti sitä pitää uskaltaa laittaa niin että tuntuu ja kovvoo. Miksen sitä sit laita?

Se on korvien välissä, päässä. Uskominen itteensä ei oo se loistavin vissii mulla tai se tsemppi, mikä siinä kaivataan. Puhumattakaan siitä et ottaa painetta kroppaan oikeella tavalla. Sen paineen kyllä saan aikaseksi, se vaan vaatii focusta, focusta ja vieläkerran focusta.

Joskus kun saan esim penkissä paineen kroppaan oikein niin pakkotoiston jälkeen tuleekin omilla..ja tää on vain esimerkki. Samaa oon tehny hackissa..prässissä..missähä vielä! Lisäkseen joskus tulee se "NYT PERKELE!!!"-asenne ja sit se pompsahtaa ylös. Se viha leimahtaa silmiin, mistä pojat aina höpisee.

Mä ku oon semmone jammailija. Saatan nytkyä musan tahtiin kun palauttelen. Oon ihan fiiliksissä ja taivaissa. Toki se on mulle se the main thing. Et saa sitä hyvää fiilistä niin paljon, että joskus oon onnenkyyneleet silmissä siellä paskasella salilla ja monet varmaa miettii et tuo on päästä viallaan, hihi!

Mutta oisha se pirun kiva kehittyä lujempaa ja siihe vaaditaan kovaa työtä ja poistua aina mukavuusalueelta. Ja haluisin kesäks sellasen selän et viittii käyttää "selkäaukko"-paitoja.. on taas motivaationlähteet mulla...

Kun alotin vuosi sitten nykysellä valkulla niin mulle tuli melko pian reenikaveri mukaan. Herra H! On muute komeessa kunnossa ja sen tsempillä tulokset kasvo kohisten ja aina vedin niinsanotusti sen ajan asteikolla täyzii. Sitten reenailinkin kauan yksin.

Nyt koin viikko-pari sitten "ahaa!"-elämyksen kun mua auteltiin jaloissa ja tsempattiin. Mä en päättänyt rautoja vaan pojat. Ne katto mihkä pystyin ja mä tein, nöyränä kun mikä. Yllätyin siitä, mitä määriä sieltä nouseekaan! Hackissa painot nous semmoset 30 kiloo. Ajatelkaa! Siinä näkee, että oon luullu itteeni taas niin heikoks. Sjmavessakin laiteltii parikyt kiloo enempi.

Sama oli siinä kivussa. Ei siihen kuole, vaikka se oikeesti tuntuu siltä. Ei ne jalat lähde irti, ne vaan pumppautuu täyteen verta ja sit on muuten komeen näköstä. Mulla on vähän ikävä niitä reisiä mitä salaa sit ihailin enneku alotin prässissä tekee sarjaa. Oli nii nätisti pumpissa, ei ne näyttäny ees mun jaloilta!

Nyt oon koittanu haastaa itteeni erilailla. Perusliikkeissä luotan liikerataani ja että mitään ei käy. Jos epäilyttää, pyydän jotakuta katsomaan. Mutta rautaa on saatava lisää. Ja itsensä temppaus riittääki toki, mutta oli liike mikä tahansa ja mille tahansa nii jos siinä kaveri ölöttää ja kettuilee vieressä, niin kyl se rauta vaan nousee paremmin. Mutta koska kun treenaan myös itekseni, mun on alettava vaan tsemppamaan enempi. Ja laittamaan sitä rautaa. Ja pidettävä liikerata edelleen hyvänä ja tarpeeksi laajana. Hyvät lämpät alle nii ei käy kuinkaan. Ei sinne alle jää ja aina voi laittaa varmistimet esim penkissä. Se ei rysähdä päälle.

Lisäks sieltä mukavuusalueelta yksin poistuminen on vaan opittava, piru vie! Itteään on helppo huijata vaikka prässissä, tai hackissa. Muttakun kaveri kattoo kotkankatseella niin et voi vaan nytkyttää vähän tai tehdä pommeja. Muuten varmasti tulee kettuilua ja sakkotoistoja. Nii siinä sitä tajuaa et tälleehä sitä kyl tavallaa vos aina reenailla.

Muttakun se on helpommin sanottu ja tehty. Iskä sanoin vaan että "ei muttia". Niimpä, ei saa muttitella ja jossitella vaan nyt jatkossa asian jälleen kerran hiffattuani se pitää pysyvästi sisältää ja toteuttaa. Joka ikinen treeni. Olin sitten yksin tai kaverin kanssa.

Tänään koitin tosissaa habareenissä ja sain kyllä väsytettyä. Focus oli hyvä ja tsemppi oli hyvä. Räkä valu, irvistin, puhkuin ja puhisin. Annoin itselleni parhaan mahdollisen tsempin. Sillä linjalla aion myös jatkaa.

Nyt teenin jälkeisen ruuan aika..RIISIKAKKUJAAA <3

Kuntotsekkiä ja latsien hakemista

Eilen käväsin taas bodarien luvatussa kaupungissa Tampereella tsekkauttamassa kuntoani valkulle. Ja tietty purkamaan taas joitakin huolia. On se vaan kiva, kun valmentajaan luotto on hyvä ja homma kulkee! :)

Miltä se kunto sitten näytti? Parhaalta tähänmennessä. Vuoteen mahtui kuitenkin jos minkämoisia ajanjaksoja ja nyt huomaa, että hommat rullaa niin henkisesti kun fyysisestikkin. Ja ei tule lipsumisia, tosin terveitä joustoja aina, mutta niin offilla kuuluukin. Lihaa oli tullu ja höttöä lähtenyt. Ja mikä parasta; sitä lihaa oli tullut nyt kaikkialle. 5-jakonen siis toimii tällä neidillä, jes!
Takareiskat ja pepunseutu eritoten sai kehuvan kommentin tiivistymisestä, mutta en ihmettele että paineet on edelleen siellä kovat poikien vetämän reenin jälkeen.

Lisäksi valkku uteli, että onkos sitä nälkä. No on ollut! Ei tappava, mutta nälkä kyllä, varsinkin välipalarahka oli säälittävän kokonen. Sainkin siis hedelmää messiin ja riisikakkuja! Namnam hiilua koneeseen ja aineenvaihdunta hyrräämään vieläkin lujemmin. Riisikakkuja tosin sain hieman anella, kun ei paras hiilarinlähde ole, mutta reenin jälkeen passaa. Eilen olikin tämä niiiin tyytyväinen kun rouskuttelin niitä kera suolan lämpimän ruuan jälkeen. Ja mikä parasta; ei jääny nälkä ei niin yhtään! Massu oli tyytyväinen ja nii oli neitikin. Kyllä uni maitto. Ja tänään päärynä oli kuin pala taivasta.. voi olla ihminen sitten pienistä asioista onnellinen. ;)

Herkkupäivä (maltilla) on nyt kahden viikon välein. Jeee pääsee mamman herkuille! Mitään mättöä en enään edes toivonut 1.2 vedettyjen mättöjen  jälkeen, se olo oli niin kaamea. Mutta äidin ruokaahan nyt kaipaa about aina.

Treeniohjelma pysyy samana, mikä on kiva. :) 5-jakonen on niiiin mun juttu. Ens kerralla kuullemma jotain uutta..jänskää!

Päätettiin myös jatkaa sopparia vuodella etiäpäin, koska tammikuussa tuli vuos täyteen! On muute pikkase nopeesti menny aika huhhu.

Illaksi menin vielä Jyväskylään kotisalille treenailemaan. Tulin muuten kimppakyydillä takasin ja autoa ajoi herra, jolle voimannosto ja bodailu oli niin tuttua kauraa ollut jo pitkään. Vitsi meni matka nopeesti ja kuinka sainkaan vinkkejä. Huippua!

Illalla vinkkejä tuli vielä lisää kun S sattui samaan aikaan salille ja molemmilla oli selkäpäivä. S opetti sitten miten sais tonne kokolatseihin tuntumaa, että sais komeemman selän. Oli se niin vaikiaa että!! Ei muutakun hartioihin lisää liikkuvuutta.. tänään näin myös ihanaa ystävääni L:ää, joka antoi vinkkejä latsien aktivointiin. Niitä pitää ehdottomasti alkaa tekemään! Yläselkä ottaa hyvin tuntumaa,mutta se ei nyt riitä. Noh eihän tässä ole kuin koko elämä aikaa oppia. ;)

Mutta semmosta löpinää tälläkertaa.. nyt otan ruokalepiä ja suuntaan sitten salille tekemään esittelylihakset rinta ja hauis.

Adios!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Jalkareeniä poikien kaa

Aamulla heräsin törkeeseen jännitykseen. Oli päivä jota olin jo viikon intopiukeena odottanut; reeniä poikien kanssa jotka reenaa,eikä vaan jotain sinnepäin. ;) Nää tulevat (musta nykyset..) örmythän löytyy omalta kotisaliltani, Jyväskylän Sport Houselta. Siellä salilla haisee hiki ja tekemisen meininkin. Sillointällöin vessassa myös oksennus. ;)

Tänään ensitöikseni heräilin, laittelin tukan ja naaman työkuntoon ja kipitin Body Actionille hakemaan BioTech USAn Carboxia.Sitä läträsin tänään latariin ja treenijuomaan.

Normaalistihan en käytä lisähiilareita pussista, vaan palkkarina on valmis Kerosene Sport Lifeltä ja treenin aikana Sport Lifen BCAA. (On muuten törkeen hyvää bcaa:ta!)

Olin siis aika ulapalla.. mutta onneksi Jyväskylän Body Actionin ammattitaitoinen ja aina niin mukava Juri osas sekunin murto-osassa näyttää mulle oikeenlaisen tuotteen. Kätsyä! :) Sinne kannattaa rohkeesti mennä kyselee jos on kysyttävää esmes. lisäravinteista. :)

Noh sitte vuaa duunia kohti ja onneks oli treeniä ajatellen lyhyt päivä. 4 tuntia! Sitte kotio, latarit nassuu ja puntille. :)

Pakko myöntää et mua JÄNNITTI!:D Otin iha piruuttaa sykemittarin messiin ja lämmittelyssä syke pomppoli 146.. :D Mun tän päivän huutaja S sano et voisin vähä rauhottua.. kyl mä koitin olla tyyni!

lähössä intopissithousussa salille! 

Mitä reeni sisälsi? Alotettii tosi ihanaisella hack-kyykyllä. Voihan nam. ;) Se on kyllä liike, missä tapellaan psyykettä vastaan ja kovaa. Sitte tehtii pakkoja, tehtii pudotuksia, tehtii sitä tätä ja tota. Pakko myöntää, en yhtää tiiä paljon tein toistoja ja painoista ei tarkkaa muistikuvaa. Hackin lisäks veivattii prässiä, ojennuksia, sjmavee, koukistuksia, askelkyykkyjä. Kaikkiin oli pojat keksiny jotakin kivaa...Mutta  sen verran tiiän, että jokasessa oikeestaa enkat paukku! Sjmavessaki tää neiti veti 75kilolla kuullemma kuus. Jee!!!:) Ja kyl poltti meinaa tuolla takaosastolla. Eli nyt ollaan taas vähän voitettu sitä mun iänikuista ongelmaa: raudanpelkoa.

No miten reeni sit loppupeleissä meni? Ihan ok. Pojat sano et vedin hyvin, mut ittee vähän harmitti se, että tuntuma katos välillä. Ja en ees purjonnu niinku V! Tosin olihan reeni ihan erilaista mitä yleensä. Suaattaapi johtua siitä..

Lisäks paineiden ottamisessa on paljon opittavaa! Välillä kun sain painetta kroppaan menikin pakkotoiston jälkeen omilla. Tässäkin varmaan vaan harjotus tekee mestarin. Ei siis saa lannistua.

No jos ens viikolla paremmin ;) Koska ajattelin lähtä tähän hulluuteen vielä mukaan. Mullekki isot reidet ja vahingossa kolme pakaraa!

Ja iso kiitos pojille! Emmä teitä oikeesta vihaa vaa hirmusti tykkään ku otatte tälläsen pikkuneidin, jolla on iha liikaa opittavaa, mukaan teidän kanssa reenailemaan. Arvostan ja bodypeukku teille! :)

Nyt pitäs raahautua suihkuun. En tiedä miten se onnistuu huomen aamulla ilman kyyneliä. Puhumattakaan keskiviikosta, jollon meen muuten kuntotsekkiin. Ei terve.. edustuskävelyä Tampskereella!:D

Adios ja mukavat viikonalut!


perjantai 7. helmikuuta 2014

Aamusalilla hiki virtas..

.harmi vaan et se oli tuskanhiki!

Mua on vaivannu nyt pian viikon verran pääkipua, ainakun syke nousee. Ja tähän riittää siis jo kunnolla nauraminen. Ei niin kiva homma...

Eilenhän mun kaveri sitten availi selkää ja hartiaseutua ja kyllähä sieltä painetta ja jumeja lähti aikalailla! Lisäks sain myös välikommenttina, että selkään tullu lisää lihaa. J on viimeks hieronu mua abouttia nelisen kuukautta sitten niin olihan se kiva kuulla! :)

Noh tänään sit päätin rennosti kokeilla takareisiä jumpata. Heräsin jopa KUUDELTA aamulla (normaalisti tykkään herää 11 maissa) syömään aamupuuroa, että ehin hyvin vetää reenin, käydä suihkussa ymsyms ennen duunia.

Noooh unihiekat silmissä sitten salille ja kun prässiin mä astuin niin ai samperi sitä kipua! Jalat ei tuntenu ku jotain pientä, mut tuntu et pää räjähtää. Ton pääkivun kanssa vielä rinta,hauis ja selkä oli ok reenata, mut jalat oli liikaa. Mahdottomuus.

Niimpä jätin treenin kesken. Tuntuu pahalta. Vähänku sanois jollekkin, ettei tää juttu nyt toimi. Mutta oli se fiksu päätös. Päässä jomottaa vieläkin. Ja nyt mä lähden pian ostamaan jotain geeliä tähän..jos auttais.. kyseessä on tod.näk. joku tulehdus ja silloha ei saa hieroo.. valkulle tottakai laitettu paniikkiviesti. Eiköhä se vastaa pian ja sit suunta vain ylöspäin. Lannistua en aio!

Toivon silti todella, että tää pääkipu ois kokonaan pois maanantaina. Sillon nääs aion tehä elämäni rankimman jalkareenin ja ei ,sitä en todellakaan halua missata tai löysäillä!

Tähän loppuun voisin kirota vaikka kuinka, mutta emmä kehtoo. Treenailkaa hei munkin puolesta!!

torstai 6. helmikuuta 2014

Relaa Roosa!

Tänään oli taas se päivä kun piruroosa nostaa päätään ja virnistää, että nytpä tekee mieli kaikkea. Kaikkea muuta paitsi mitä sun ruokavalio sisältää. Ja tottakai ärsyttää kun ei saa suklaatia, leipää, isoa annosta ruokaa, ähkyä..

päivän fiilis on ollut tämä.. ;)
Himot ylty vielä pahemmaksi kun kävin töissä ja kaveri söi leipää. Olisin voinut tehdä vaikka temppuja sen leivän takia...lisäksi tokaisin kavereille, että voisin vaikka tappaa leivästä (vähän rankempaa huumoria, en oikeesti pystyis ikkään tappaa ketään..max hyöteisiä.)

Kaverit sit kysäs et miks ihmeessä et mee ostamaan leipää et niin helppoa se on! "Noku tää ruokavalio" Nainen ei oo menossa kisoihin aekoihi, liekö koskaan ja silti pittää kiusata itseään. No mutta niinhä se Jutta G;kin sanoo et itsehillintälihasta pitää käyttää.. emmä silti kyllä aina itsekkään ymmärrä itteeni. ;) Hullujen hommaa tää yhtään enempi tosissaan reenaus. Sanokaa mun sanoneen! Silti siitä tykkään niiiiin hirmusti!

No sittenhän lähin kauppaan ja sieltä lähti messiin Fastin smoothie maussa mansikka (pirun makeeta muuten, mut mun makuhermot tanssi ja laulo hoosiannaa) ja kotona vielä söin ananasta. Siis NAM! Tunnen olevani taas niin onnellinen!! Ja mullehan ei muuten kelpaa muu kuin tuore tai dolen purkkiananas, ne on pala taivasta makeudeltaan. Muut on ihan laimeen makusia. :(

Edelleen tekee mieli leipää mut se on hiphei ensiviikkoon sen suhteen.. pitäsköhän anella valkulta leipää..jos vaikka bansku otettas pois? Eihän se sama oo, mutku paahdettu taikaruis on jumalten ruokaa, vähintään! Ja sitkun sitä sais vaikka ees reenipäivinä..uijui..

Nyt mä järkkään nopsasti kämpän ja kaveri tulee hieromaan tätä mun selkää, joka on vihotellu mulle pääkivulla treenatessa ja tänään se veti niin lukkoon, että piti hetki maata lattialla.. ohho tainnu kehonhuolto vähän jäädä.. jatkossa panostan, niinkuin aina ennenkin oon luvannu. ;)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Muista aina mistä lähdit.

Tavoitteet. Ne on nykyään hyvin korostetusti yksityiselämässä, töissä ja treeneissä. On niin suorittamista ja pyritään paremmuuteen kokoajan. Asetetaan tavotteita, jopa unelmia, ja pyritään niitä kohti. Tämä on tietysti hyvä asia, tiettyyn pisteeseen asti. Sittenkun et muista nauttia saavutuksistasi etkä elää hetkessä, vaan pyrit vain kohti tavotteita ei homma olekkaan ihan niin kivaa. Vai onko?

Voi olla, että jollekulle se sopii, mutta varmasti heille sopisi myös tietty rentous hommaan. Se usein puhuttu kultainen keskitie siihenkin. Jos olet liian ylpeä "olen paras"-asenteella, tuskin jaksat kehittyä. Mutta jos olet aina "olen huono, enkä riitä. Pitää kehittyä huimasti!" etkä huomaa jo kehitystäsi on se raskas taakka ja se saattaa viedä elämänlaatuasi.

Itse olen ehdottomasti suorittaja. Töissä, yksityiselämässä ja salitreenissä. Paineet on joskus kovatkin,vaikka ihmissuhteissa! Ja niistä saa paljon päänvaivaa, vaikka tiedän, että ihmissuhteet osaan hoitaa. Mutta joskus tulee spekuloitua liikaa. Se lienee normaalia varsinkin naisten maailmassa, mutta ärsyttävää! Silti ihmissuhteet harvemmin tuottaa mulle sen kummempaa päänvaivaa ja ne harmithan on helppo puida kyseisen henkilön kanssa onneksi läpi.

Töissä mun suorittaminen on vielä siedettävää. Päiväkohtaiset tavoitteet ja jos niihin en pääse ei se enää nukkumaanmennessä niin ketuta. Aina tulee uusi työpäivä ja silloin voi onnistua tuplaten!

Treeneissä? Ehei. En ikkään tyytyväinen. Aina pitäisi kehittyä, kehittyä ja kehittyä tottakai. Parisen viikkoa sitten katsoin Juttaa ja puolenvuoden super dieettejä. Siinä oli isokokoinen nainen ja paino haittasi jo elämänlaatua. Nainen oli aikalailla rapakunnossa. Teki muuten uskomattoman muutoksen kyseinen nainen ja se jakso saikin mut herkistymään. Näin vanhan itseni sen pienen hetken ja onneksi näin.

Alakoulussa käytin pitkään tarralenkkareita. Ne oli helppo laittaa kiinni, kun nauhoissa meni aina niin kauan. Ja kun oli kauan alhaalla se hengästytti. Alakoulussa haaveilin lastenvaateosastosta ja yläasteella haaveilin, että voisin ostaa vaatteeni nuorten osastolta. Seiskaluokalle mennessäni löysin jopa ihanan pinkin xl-paidan, mutta siinähän mua haukuttiin huoraksi ja osasin sitten jotenkin vihata sitä paitaa. Olin varma että se oli syy vihaan. Mä olin isoimmillani kuitenkin kokoa 42 (vaiko 44..) niin ei ihme ettei se pukenut. Olisi sen voinut kyllä nätimminkin sanoa!

Mun suurtakin suurempi tavoite oli olla normaalipainoinen ja myös  nähdä varpaat mun vatsan alta! Monesti kurkin suihkussa et joko näkyy mutta ehei. Siinä se pullee vatsa oli ja pysyi. Tai oikeastaan mun vatsalla oli nimi, sen nimi oli pitkään tami.

Mitä sitten liikkumiseen ja voimiin tulee niin pitkänä haaveena oli myös saada sellaiset voimat, että saisin pilttipurkin auki ilman auttamista lusikalla, limsakorkin auki tai vedettyä leuan! Tai hölkätä viisi minuuttia kauemmin! 18 vuotiaana kun alotin liikkumisen halusin, että minusta näkyy että urheilen. Halusin että kun kumarrun sitomaan kengännauhoja toppi päällä niin oikeassa valossa joku näkee mun selkälihakset! Silloin ajattelin että siinä kunnossa kun olisin niin olen koko loppuelämäni tyytyväinen ja ylpeä saavutuksistani! Ja  halusin saada tehtyä käsipainoilla hauista kun paino painaa 10kiloa. Ja jalkaprässiin 100 kiloa! Vuosi sitten toivon, että joku päivä tämä ämmä vielä kyykkää ilman selkäkipuja, vaikka sitten ihan vain omalla ruumiinpainolla.

Runsaan painonpudotuksen jälkeen toivoin ja rukoilin, että saisin aineenvaihdunnan ja hormonitasapainon takaisin.

Sokerikoukusta olisi myös ihan sairaaan siistiä päästä. Ja salasyöpöttelystä, joka oli muuten useemman vuoden ongelma. Olisi ihanaa kieltäytyä ilman ongelmaa ja niin, että se olisi ihan luontaista!

Nuo haaveet ovat vanhoja. Osa jopa todella vanhoja ja osa lähempänä tätä päivää. Ja kun mietin niitä niin olen saavuttanut niistä joka ikisen. Siis joka ikisen ja monessa paukutettu jo reilusti ylikin!

Kun mietin näitä asioita mun kehoon tulee lämmin olo. Tyytyväisyys ja ylpeys. Mutta musta ylpeys on ok jos se ei kilahda hattuun ja osaa silti olla nöyrä.

On totta, että haaveet ja tavoitteet kasvaa ja mun nykyiset treenitavoitteet on jo kovat. Ne vaatii omistautumista ja ne vaatii sen, että opin treenaamaan jopa triplasti kovempaa. Mutta vaikka ne veisi vuosia niin miksen pystyisi niihin nyt kun olen pystynyt ennenkin tavoitteisiini?

Se miksi halusin jakaa nämä mietteet on se, että moni manaa monesti "hitsi kun en alottanut aiemmin!" tai "Hitsi tuo kehittyy nopeempaa" Hei! Pääasia että aloitit ja tiedätkö mitkä ovat olleet toisen lähtökohdat? Niin, tuskin tiedät joten keskity vain omaan hommaasi, älä unohda omia onnistumisiasi ja älä ikkään luovuta!:)

Nyt kun lopetat tämän postauksen anna itsellesi ainakin viisi minuuttia aikaa. Mieti tarkkaan ja kunnolla  mitä olet jo saavuttanut. Oli asia mikä hyvänsä. Ja tunne ylpeyttä. Uskokaa pois, sen jälkeen jaksaa painaa taas entistä lujempaa kohti uusia tavotteita nöyränä..mutta hymyssä suin ja pieni pilke silmäkulmassa. ;)

Kauniita unia kaikille! Tämä lähtee nukkumaan, että jaksan huomenna haastaa rinnan ja hauberin salilla!

Esittelypostaus!

Tervetuloa lukemaan mun blogia!:) Pääasiallisesti tämä blogi keskittyy mun treeneihin ja syömisiin, että saan kaverit kokonaan säästettyä mun hehkutuksilta esim tulosten noustessa tai marinalta et hitsiläinen kun on ollut viikon kaamee nälkä.

Tässä blogissa näätte ihan normaalin 21-vuotiaan salitreenailua. Täällä ette tule mahdollisesti näkemään jäätäviä tuloksia tai sitä että tähtään kisalavoille. Tämä saattaa olla vähän kuivahkokin blogi, mutta itseäni varten tätä teen ja tiedän että jotkut tätä haluaapi lukea, joten siksi julkinen blogi. :) Sen uudistuksen teen aiempiin blogeihini, että blogissa kommentointi on valvottua. Rakentava kritiikki julkaistaan tietysti, mutta haukkujat eivät saa tilaa tässä blogissa (eikä piilovittuilijat)

Lyhyesti mun "bloggaushistoriasta"

Elämäntapa-blogi oli ensimmäinen blogini, joka olikin pitkäikäinen. Blogi oli hieman ylipainoisen tytsyn blogi vuodesta -09 aina vuoteen -11, mutta sen jälkeen laihdutus tuli elämääni mukaan ja oli aika saada kilot kuriin. Painonpudotus/liikunta blogissa kerroin alkuun laihdutuksesta ja myöhemmin bulkkailin, poljin spinnimaratooneja, juoksin ja heiluttelin painoja salilla. Helmikuussa 2013 otin Suomen yhden ravintoguruista valmentajakseni ja aloin kunnolla perehtymään ravintoon ja ennenkaikkea salitreenauksen saloihin!
Kuitenkin elokuussa 2013 en enään jaksanut jatkaa bloggausta. Toki lukijat oli inhottavaa jättää, mutta blogi alkoi tuomaan paineita lihaksen kasvatuksen ja tulosten suhteen. Lisäksi inspiraatiota kirjoittamiseen ei ollut.

Miten vuosi sitten meni, vaikken kaikkea kirjannutkaan muistiin ja en saanut ihanien vakkarilukijoiden tsemejä? Hyvinhän se ja paineet olivat poissa! Treeni maistui ja rakastuin entistä syvemmin painojen nosteluun.

Mites sitten mun paino- ja treenihistoria lyhyesti?

Ennen täysi-ikäisyyttä vihasin liikuntaa ja liikunnassa numerot näyttivät numeroa heikko 6. Olin jopa huomattavasti ylipainoinen (yläasteella pituutta oli 165cm ja painoa korkeimmillaan 82kg) Paria kuukautta ennen täysi-ikäisyyttä (18v) päätin, että nyt alan tutustumaan liikuntaan ja liityin kuntokeskukseen. Tähän kolmeen vuoteen on mahtunut kolme kuntokeskusta ja nykyään käyn ihan pelkällä punttisalilla missä haisee hiki ja tekemisen meininki. ;) Paino on myös vaihdellut ylipaino->normaalipaino->alipaino->normaalipaino. Lisäksi olen kokenut ylikunnonkin. Eli kroppa ollut kovilla ja jos miettii esim aineenvaihduntaani niin sen toimivuus ei ole vieläkään itsestäänselvyys. Siksi nykyään menen todellakin kroppaa kuunnellen ja olen todella ammattitaitoisen valmentajan käsissä. Tästä on suunta vain ylöspäin!

Tulevat tavoitteet?

Kasvattaa lihasmassaa salilla treenaten viidesti viikossa ja siitä nauttien! Lisäksi kiristelen hieman kesää varten.Tavotteena on opetella myös tänävuonna treenaamaan LUJAA! Viimevuonnakin hikipisaroita irtosi kunnolla, mutta tekeminen keskittyi pääasiassa oppimiseen tekniikoissa. Nyt toivonkin saavani pääkoppani niin kuriin, että hikipisaroita ja kyyneleitä irtoaa. ;)

Mulla oli kisatavotteita, mutta hylkäsin ne(kin) ja kappas, punttailusta tuli taas astetta kivempaa kun kisoista alitajunnassa oleva stressi lähti ja kroppa alko ottamaan taas reeniä paremmin vastaan. En tietenkään ole kokonaan kisatavotetta sulkenut pois, mutta jos kateltas sitten vaikkavuonna 2020 sitä bodyfitnesiä. ;)

Lisäksi tiedän että omakuva kropasta on hieman väärä. Korjaillaan siis sitäkin pikkuhiljaa ja salilla yksi neitonen sanokin todella fiksusti "jos ottaisit tavotteeks olla tyytyväinen ittees just tollasena!"

Jos jonkun konkreettisen tavotteen haluaisin lyödä on se täksi kesäksi kunnon kesäkunto! Viime kesä meni bulkkaillen, nyt odotan mielenkiinnolla miltähän kesällä näytän. Nyt ollaan menty noin kuukaus pienellä "dieetillä" (kalorit huitelee vieläkin yli 2000) ja painoa on lähtenyt -2.5 kiloa ja olo on kivan kevyt, mutta energinen. :)

Siinäpä jotain lyhyesti minusta! Mikälisikäli tulee kysyttävää niin kysykää pois.

Banneriin pitäis saada joku hienompi kuva mutta kuhan tuo mun vakkarikuvaaja kerkiää niin katotaan sitten. Nyt nappasin kuvat IGstäni mistä mut löytää @roosamustonen :)