Tulee, tulee, jaksaa, jaksaa.. mitä jos ei välttämättä jaksa?

Moikka moooi ja ihanaa lauantaita kamut!

Mun on pitänyt hetki jo blogiin rustata aiheesta, mutten oo oikein saanutkaan purettua ajatuksia tästä aiheesta niin hyvin pään sisällä, että olisin tarpeeksi saanut tekstiä. Tänään kuitenkin työpäivän jälkeen puhuttiin työkaverin kanssa vaikka ja mistä (kiitos vaan Kukkis, oli ihana juttutuokio!) ja aloin ajattelemaan asiaa uudelleen. 

Nykymaailmassa pitäisi jaksaa sykkiä ihan hirveesti. Väsymysksestä väännetään nykyää silkkaa laiskuutta. On se vaan niin väärin! Koitan nyt avata asiaa teille hieman ja koitan tehdä sen niin, ettei kukaan ymmärrä mua väärin.

Ensinnäkin haluan sanoa, että mielestäni on hienoa, miten fitnessbuumi on laittanut ihmiset liikkeelle. Oli se sitten lenkkipolulle, zumbaan, tanssiin, pilatekseen, uintiin tai vaikka sinne salille.

Ja sitten se mutta; 

Urheilu on monelle aika suorittamista. Mihin on kadonnut se hyvän fiiliksen hakeminen ja liikunnasta nauttiminen? Milloin "en oikeesti jaksa" lauseesta on tullut vain mukamas paska tekosyy?

Mulla esimerkiksi eilen oli tosi raskas duunipäivä, kun meillä alko yks kamppis ja asiakkaita riitti. Hyväkun oikeesti ehdin juomapullostani juomaan! Kotiin päästyäni olin ihan naatti ja aistin kropassani jopa pienen nestehukan. Ja arvatkaa mitä? Ois pitänyt lähtä olkapääjumpalle. Joo, olkapääjumppa on ns. "kevyimmistä" reeneistä jos miettii mun tän hetken jakoa, mutta hitto, ei mulla tullu kun pariksi minuutiksi pieneen mieleeni lähtä reenaamaan! Mähän olin ihan sairaan väsynyt!

Ennen olisin tästä huolimatta lähtenyt. Vedetään vähän kahvia ja laturia extramäärä ja mennään. Oh well, tuollalailla kroppaa "huijaamalla" olisi saattanutkin tulla ihan ok treeni, vaikka ois naamaa ehkä vähän väsymys kuumottanut (juu, mulla saattaa väsymys nostaa pienen lämmön kehoon.)

Tuollatavalla kehoani huijaamalla, oon saanut itteni pieneen rasitustilaan noin abouttia vuosi takaperin. Vaikka mun treenimäärä oli sillon "vaan" 5kertaa viikossa, niin silti muukin elämä kuormitti. Ei pelkästään sali. Ja tämä pitää nimenomaa tiedostaa itse. Tuolloin mullahan oli Halosen Matti valmentajana, mutta eihän hän tiennyt, milloin töissä olisi tosi raskas päivä. Mun itse piti tiedostaa se. Ja toivon, että jokaisella jolla on valmentaja, tajuaa tämän asian. Hän pystyy neuvomaan, muttei hän oikeasti pysty tietämään todellista vireystasoasi. Sinä itse tiedät sen, sinä itse olet loppupeleissä vastuussa. Tosin osaava PT osaa sanoa milloin lyödään jarruja. Mutta jos olet kova peittelemään todellista jaksamistasi, on homma saattanut mennä jo yli. ja valitettavasti moni sitä peittelee... varsinaista syytä en tiedä. Ehkä se on tämä meidän kulttuuri?

En nyt tarkoita, että kevein perustein perutaan aina treeni. Mutta tuntuu, että nykyään pitää olla TODELLA jyrkkä syy treenin skippaamiseksi. Tyyliin nukahtaa vessanpöntölle. :D Väitän siis, että moni tunnistaa (tai alkaa ainakin hetken reenaamisen jälkeen tunnistaa) milloin on kyse laiskuudesta ja milloin oikeasti väsyttää.

Joskus on siis ihan ok nostaa vain jalat rahille ja syödä vaikka benkku jerryn uutuusmaku korvapuusti (kuvailin minua eilen.. ;)

Kuunnellaan kroppaa ja vältetään ylirasitukset! on myös hyvä muistaa, että 10 vuotta aktiivisesti kovaa reenanneen kestävyys on vähän parempi kuin 2 vuotta reenanneen. Eli jos kokenu kaveri jaksais, ei se meinaa, että sun pitäis samalla intesiteetillä jaksaa. Just saying.

Rentouttavaa loppuviikkoa kaikille! NYT mä lähen tekemään sen eilisen jumpan et aamulla jaksaa syödä Blankon brunssilla. ;)

Liian onnellinen täysiä bodaamiseen.

Hellurei ja HELLÄT TUNTEET!

Tässä tänään lopettelin mun viime viikkosen kevyen viikon menemällä ennen duunia salille antamaan selälle mukamas runtua. Koko ajatus paino jo sunnuntaina mieltä, koska hieroja viime viikolla sano, että treenaa selkääski välillä. :D Hahahah! Jeppis, mun heikko kohta, joka ei ota kehittyäkseen. Ja fiilikseen vaikutti myös se, etten ollut voinut useeseen viikkoon reenata selkää kunnolla koska käsi-ja selkäjumit.

Oh well, miten meni sitten noin niiku omasta mielestä?

Rauta paino nii perkuleesti ja mavesta 90 kilua oli ku ois koittanu jotai maximia,vaikkakin se meni sitten pari kertaa ylös että humahti. Silti. Tahmeaa, ihaku bodaus ois iha uus juttu.

Mä sit oon semmone adhd ajatusteni kanssa, että kelailin yhen palautuksen aikana, että mikä perkele Mustosta nyt vaivaa. Ongelma oli se, että ei mikkää!

Saan bodauksee iha hitoksee voimaa, kun suutun. Oon vihanen. Mutta se, että nyt ei oo oikein mitään vihan aiheita. Kaikki elämässä rullaa. Jopa kropan kiristyminen, nyt kun lopetin dieetin. ja vihdoi alkaa keskikroppaki kiristyy, eikä pelkästää jalat.

Lisäkseen mä en myöskään voi purkaa mun vapaa-ajan yksinäisyyden tuskaa punttiin, kun ollaa nyt nähty motivaatiomiehen kanssa suht tiheesee ja tällä viikolla nään ihanaa Jenniä ja sitten on tyttöjeniltaakin luvassa ihan tällä viikolla..

Lisäks hyvää mieltä tuo se, että oon nyt viikon tehnyt fyssarin antamilla ohjeilla ja mun alaselkäkivut on melki kokonaa historiaa ja ranka alkaa taas liikkumaan. Eli halleluja sille!

Nii ja sit on valosaakin.

Perkele. Mistähä sitä sais vihaa? Kun ei viitti suuttua siitä, että kaikki on hyvin. Eihä siinä ois mittää järkee!

Kuka tulis huutamaan mulle että suutu jo?

Toisaalta positiivista on sekin, että huvikseenha mä tätä teen. Mahdollisimman maksimaalinen kehitys siis ei ole kokoajan pakollista. Vaikka oishan se siistiä.

Ja nyt voidaa ajatella sitten bodauksen suhtee positiivisesti, että onneks AINA tulee alamäki. ;)

Mukavaa viikon alkua kaikille, puspus!

-Roosa

tältä näyttää onnellinen massa Mustonen!

Dieetin katkolle. Suljetulle osastolle siihen asti että aurinko paistaa!

Moikka kamut!

Noin kuukaus sitte postailin tänne mite saa motia dieetillä olemisee ja muuta liibalaabaa. Okei halusin jakaa vinkkejä lähinnä muille. Itehän oon aika kynsinhampain pysyny mun päätöksessä ja todelliset repsahdukset ovat olleet säälittävän pieniä. Mitäänsanomattomia. Sen ehkä kertoo jo se, että tänä vuonna tuo paino on pudonnut -4.3kiloa, johon olen suht tyytyväinen, kun ottaa huomioon dieetin kalorit ja treenimäärät.

Jos mentäs mun tavoitteesee, lähentelisin puoliväliä, mikä on tosi hyvällä mallilla. Mutta pää alkaa lohkeilemaan. Se ei kestä.

Jotenkaa tuo kevät ei nyt tuukkaa nii nopeesti kun kelasin ja on myönnettävä, etten mä vielä kunnolla oo sopeutunut Turkuun. Ongelmaksi muodostuu se, että mun elämä alkoi pyörimään dieetin ympärillä, mikä ei tietysti ole tavallisessa dieetissä todellakaan suotavaa. Kisadieetit sitte erikseen.

Ja kun elämä alko pyörimään dieetin ympärillä nii stressi Mustosen stressilevelit alko olee jo aika korkeeta luokaa ja sit kaikki tökki. Kaikki oli niin kamalaa, stressaavaa, ei hyvä! Treenit tosin kulki hyvin, mut se kynnys lähtä reenaamaan oli ihan kaamee. Väsytti ja oli nälkä niin onhan se ymmärrettävää ettei huvita.


Kuvioihin onneks astu Team ViRoLi ja lopulta myös motivaatiomies. Nyt kun mulla ei valkkua siis ole. Varsinkin tyttöjen huoli sai mut himmaamaan vauhtia ja nyt pari päivää oonkin ottanut iisimmin ja huomannut taas jälleen  kerran, ettei se oo maailmanloppu.

Meinaan himmaamisella, että saatan nyt syödä sen pari riisikakkua tai banskun jos on nälkä enkä kärvistellä nälän kanssa. Reenit tulen tekemään nyt lepoviikon jälkeen normaalisti.

Tämä ihan sen takia, etten  tosiaankaan halua mennä takapakkia. Kelasin ennen kesää kuitenkin sen pari kiloa vielä pudottaa, enkä halua tilanteen olevan sitten +-0 jos miettii alkuvuodentilanteeseen. 4 kiloa on nääs aika helppo saada takaisin. ;)

Mulla oli muuten eilen fyssari ja lähdettii nyt korjaamaan mun selän ja niskan liikkuvuutta ja asentoja. Kivaa! Lisäkseen mulla on huomenna selän hieronta. Thats why oli vähän pakko laittaa lepoviikko tälleviikolle. Tosin, olin jo sen tarpeessa!

Palaillaan taas!

-Roosa