lauantai 8. elokuuta 2015

Vain oma motivaationlähde voi pitää mielenkiinnon yllä, ei muiden.

Tiedättekö sen tunteen kun motivaatio on lähtenyt jonnekkin lomalle ja pläräätte ties mitä lehtiä, kirjoja ja blogitekstejä motivaatiosta (aivan kuten nyt.)
Vinkkejä miten löytää ja millä ylläpitää motivaatiota. Mikseihän se sitten onnistu? Tai miksi joku onnistuu?

Kaikkia meitä motivoi joku. Aion käyttää nyt liikuntaa, koska itse hokasin pari viikkoa sitten jotain, mikä koski motivaationlähdettäni liikuntaani tukevaa ruokavaliota kohtaan.

Mähä aika kurinalaisesti noudatin semmoset kolmisen vuotta ruokavalioita nimenomaan niin, että olin rehellinen itselleni repsahduksista. Tuntuu siis, että viimoisen 3/4 vuotta olen lipsunut itseltäni salaa, olin valmennussuhteessa tai en. Hehe. Motivaatiota ei ole vain ollut ja oon miettinyt paljon
syitä.

Tottakai mua ketutti ja ketuttaa edelleen se, miten vuodessa voi saada löysää niin paljon, kun miettii minkä duunin tein viime kevään kuntoon.Mikä sai mut luopumaan siitä kunnosta? Mun on vastattava maisemanmuutos ja tukiverkon uupuminen.

Toki oon puhunut siitä, että arvot ovat muuttuneet. Mun elämän prioriteetti numero yksi ei ole enään sali ja kisalavoille joku päivä nouseminen. Mutta silti mun lihaksiston kehittyminen on mulle edelleen tärkeää ja mulle on oikeesti tärkeää, miltä mä näytän.

Tuossa onkin se mun kulmakivi. Mun on vaikea myöntää, että haluan näyttää jäätävän hyvältä vaatteet päällä tai ilman. Ja se, että nään itseni niin, vaatis sen viime keväisen kunnon. Koska tuolloin"salaa" pidin itseäni ihan jäätävän hyväkroppaisena. Toki se näkyi ulospäin jäätävänä itsevarmuutena. Joku luuli, että se oli epävarmuuden peittelemistä, muttei se itseasiassa ollut. Ja tähän tulee joku nillittämään, että pitäisikö sun hyväksyä itsesi vain tuollaisena kun nyt olet, että jos sattuu vaikka onnettomuus ja joudut pyörätuoliin yms. että mites sitten noin pinnallisen ihmisen käy. Hei haloo! Sitten asia on tietysti ihan eri. Mutta kai mua saa nyt harmittaa, että oon päästänyt itseni vähän lässähtämään ja palaamaan huonoihin ruokailutottumuksiin ilman sen kummempaa syytä.

Mutta et sinä Suomessa saa näyttää hyvälle ja tykätä omasta kropasta. Muuten oot joku kusipää narsistipaska. Tosin, jos joillakin on terveistä itsevarmoista ihmisistä se kuva, on se heidän murhe.

Tuosta tukiverkosta vähän. Jyväskylässä mulla oli bodarikamuja, keiden kanssa oli kiva (parasta)kahvitella ja jutella oikeestaan vaan bodauksesta. Ja heillä oli sama mielenkiinnonkohde: kehittää omaa fysiikkaa. Oli normaalia selittää, että kato mun hauis on kasvanu vähänkö siistiä. Mun nykyisessä asuinkaupungissa ei oo oikein semmosta kamua, kelle voisin mennä kahville puhumaan innoissani hauikseni kasvusta niin että se toinen olisi ihan super onnellinen ja iloinen mun puolesta ja sitten näyttäisi omia kehittymisenkohtia. Mulla ei oo kaveria täällä ,joka sanoo että lopeta se ylimääräinen paskansyöminen. Kaveria, joka sanois että hitto sä oot kehittynyt/löystynyt/kiristynyt.

Mun alamäen vauhdittaja olen ollut minä itse mieleni kanssa. Monet puhuu bulkkisokeudesta. Ja että kaikki laitetaan bulkin piikkiin. Ei se ihan niin mene.

Jotenkin kun etsin reittiä rennompaan suhtautumista ruokaan, meni vähän liian rennoksi. Tein ruuasta lähinnä vitsin ja ruuan kautta myös itsestäni. Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin. En aio palata tuohon ehdottomuuteen missä elin se vähän alle vuosi sitten. En nää siihen tarvetta. En ole menossa lavoille. Eli saatan extempore lähtä pämppää tai syödä levyn suklaata. Mutta ehkä vähän enemmän maltilla. Ja harvemmin. Ja kun syön niin olen siitä rehellinen itselleni ja tiedostan valintani.

Oon nyt pian parisen viikkoa syönyt puhtaasti ja alan näkemään sen jo kropassa. Ja mulla on parempi fiilis. Varmasti myös ravinnon laatu tähän vaikuttaa, mutten kiellä sitä, etteikö peilikuva buustaisi tätä hyvää fiilistä. Mulle on ihan sama onko muut huomannut mitään. Mä huomaan ja se saa mut iloiseksi. Ja jatkamaan tätä samaa linjaa taas. Sillä mä olen löytänyt motivaationi uudelleen ihan sillä, että olin rehellinen mikä mua motivoi;

Itsensä rakastaminen. Vahva luonne ja hyvä kroppendaali. Siinä on jo paljon rakastettavaa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä!

(mietin kauan uskaltaako tätä julkaista, mutta no, pidetään nyt tämä rehellinen-linja täällä mun blogissa. Vihaan tätä sanontaa mut häästääg: # hatersgonnahate

-massamustonen (ps. tästä lempparinimestä en silti luovu.<3)

pps. en silti vihaa itseäni, vaan nyt on ihan ok. Se ok nyt ei vaan jaksais riittää mulle, niin pitäähä sitä asialle tehdä jottain!

tätä kireysastetta taas hakemaan! Ylläpitona oli vaan sali 5xvko ja ruokavalio. Ei yhtään cardiota. ;) Pystyin ennen, haluan pystyä nytkin!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Olin tänään syömättä klo 16-21.30

BOOM! Vuoden uutinen! Tää pitäis saada jo vähintäänkin iltalehteen, kun katsoo välillä niiden uutisten tärkeysasteikkoa. Nojoo ja heheh, massamustosen huonoa huumoria taas.

Mutta oikeesti. Se, että tämä nainen tyyliin unohtaa syödä yli kuuteen tuntiin on aika harvinaista. Normaalisti revin tyyliin jo aivojani irti kolmen tunnin jälkeen, kun nälkä on niin tappava. Tai ainakin pelkään menettäväni kaikki gainssit.

Tosin, gainssien menettäminen ei mua hirveesti pelota enään, kun on viikon ollut hikoilukiellossa. Toivo on menetetty ja kolmen vuoden pumppailut on hukassa. Kyllä. Jopa persekriisi on tullut käymään aivoissani ja myös takareisikriisi. Mihin hiton kesälomalle ne muka on saaneet luvan lähtä?! Nyt siis ihan oikeesti pakko sanoa, että ei mihinkään.

Tuossa kuvassa olen minä tänään. Oli aivan pakko ottaa hissiselfie ruokkikselle mennessä. Todistaakseen itselle, että oikeella asenolla (joka sekin on täysin vääräoppinen. mm. olkapää liian ylhäällä!) pystyn vielä huijaamaan koko kansaa, edes jonkinverran. Kuva oli jopa instassa pari minuuttia, mut tuli olo et oon vaa huomiohimpukka niin poistin. Koska ööö a. missä pumppi b. huono valo. Hah! Saimpas itseni kuullostamaan tässä virkkeessä jotenkin nii narsistiselta. Mutta joskus on pakko laittaa rankempaa (=huonompaa) huumoria blogiin, ettei tästä ihan liian seurattu tule.

Mut hei! laitan kuvan takas instaan ja linkin tähän mun postaukseen eli siellä tämä huomiohimpukka nostaa tänään taas päätään! Mut pitäähän kaikkien mun bodykamujen tietää, että olin syömättä. Koska onhan se aika oleellinen tieto, vai?

Joskus tuntuu kyllä aika hurjalta dissata itteensä ja omaa elämäntapaansa ihan huolella. Mutta eihä sit saakkaa olla liia vakavoo hommaa, vaikka tekeeki jotkut päivät  kovvaa ja tosissaa (reenit aina, ruokavaliossa lipsumista havaittavissa..) Plus että heitän näin paskaa läppää julkisesti.. nojoo, jonkunhan sekin on tehtävä.

Huomenna saan olla vielä hiirulainen. Herään aamulenkille (kyllä, luit oikein.) Ylihuomenna on sitten puntin aika ja alotan kevyesti takareisiperse-jumpalla. Niide lihasryhmien paineiden on aika palata lomilta, äkkiä!

Sain muute dieettimotivaattoriks huikeen idiksen! En saa ostaa vaatteita, ennenkun vaaka näyttää vähintään 68 kiloo. Treenivaatteita ei saa ostaa ennen 67 kiloo. Siis aivan huikee idis! Ton ansiosta oon viikossa syöny vaa 300g suklaata eli aika vähän!(oli kuitenki lomaviikko, muistakaa se.)

Mitä veikkaatte, kuinka nopeesti saan pudotettua 68 kiloon? (ennen syyskuun ekaa viikkoa olisi parempi, koska silloin on kaverien häät, mihin tarviin mekon..)

Nyt pus och hejdo!

-massamustonen

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Naiset painoineen ja kokolappuineen.. Turhaa stressiä! Tsekkaa se peili!

Ah aihe, josta ei ikinä voi liikaa muistuttaa kellekkään naiselle. Ei naapurin pirjolle, työkaverille tai itsellekkään.

Tämä aihe sai pienen kipinän jo eilen, kun tsekkailin mun vanhaa kilot kuriin-blogia. Sieltähän löytyy postauksia ajalta, kun oon vähän yli 20v ja sen 15 kiloa keveämpi. Siellä on kyllä myös postauksia siltä ajalta kun aloitin Halosen Matilla valmennuksen. Voi APUA mikä into niistä postauksista puskee läpi! Itekkin ihan motivoitui uudella tavalla..haha. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, mitä tulee punttisaliin. :) Toki vieläkin nään itseni suht alottelijana, mutta tiedän jo about miten tehdään hauiskääntö tai penkataan..:)

aamukahvi on tärkee!
Video, mikä erityiesti sai mut pyörittelemään silmiä ja ehkä vähän järkyttymään oli TÄMÄ videopostaus, missä painan about sen 55.7kg. Pirun laiha plikka ainakkii. :D Lisäksi puhuminen yhdessä postauksessa siitä, että olin ylpeä saadessani koon 25 farkut ginassa jalkaan ja muistan, kuinka en enää ikinä halunnut palata kokoon 31. Nooh nykyään se mun koko ginan farkuissa varsinkin on 30-31 et tsemmosta!:D Muttaku jos jää reisiin kiinni niin jää...enkä mä nyt sitä jaksa surra. ;) (ja joo, on siellä fläsääki, mut oon friikki ja tykkään todella muodokkaista jaloista. Läskiä saa siis siellä olla sillee sopivasti! Jalkaläskikriisejä on siis mulla todella todella harvoin.)

Mutta onhan se naiselle rankkaa. 3 vuotta mennyt ja saanut aikaan +15kiloa ja housuissa samassa
koossa kun ennen. Tiedän varsin hyvin itse, että kehonkoostumus on mulla ihan eri luokkaa kuin tuolloin 20vuotiaana, jolloin päätin, että nyt ylipaino saa riittää. Toki en vissiin nykypainollakaan ole painoindeksin mukaan ihan normaalipainoinen, vaan lievästi possu... eli eipä siihenkään ole tuijottaminen.

Mietin, että olisin tehnyt vertailukuvaa mun melki kymmenen kilon muutoksesta. Mutta, kaikki on aina niin eriasennossa otettuja kuvia, että hohhoijaa.:) Jos sovitaan, että kun saan ees vähän dieettiä aluilleen, nii näppäsen sit jotkut buenot kuvat ja lätkäsen tänne?

Mutta nyt voin vaan vissii todeta että 70 kiloo, pelkkää iloo, tähän 168cm varteen. :D

Miten teillä on muuttunut kokolaput ja paino tässä vuosien varrella? Omia tarinoita jakoon vaan!:)

Adios ja puspus!

-massamustonen