maanantai 7. joulukuuta 2015

Mitä massa nykyään duunaa? Bodaako se enää?

Moi!

Kauheen vaikeeta alkaa kirjoittaa blogiin yhtään mitään tauon jälkeen. Mut mua buustas iha hirveesti se, että olin saanut kaksi(!!) kommenttia mun blogiin ja toinen ihana anonyymi toivoi postausta. Aloin sitten heti tuumasta toimeen, ilman mitään punaista lankaa.Eli voi tulla aika sekavaa tekstiä.

Hirveestihän mulla ois postaus ideoita, muttakun mun kirjallinen ulossaanti on nykyään ollut heikkoa. Näkisittepä kuinka monta luonnosta multa täältä blogista löytyy! Suullinen ulossaanti on hyvää ja olen keskustellut kaikenmoisia hyviä keskusteluja vaikkapa motivaatiomiehen kanssa, mutta eihän niistä ole saanut juttua sit jostainsyystä kirjoitettua.

Mut mitäpä mulle. Kyllä mä käyn salilla edelleen. Ja sarjojen toistot on 8-15 luokkaa eli kyllä, bodailu jatkuu. Enemmän oon kyllä perusteisiin mennyt mm supersarjat on tauolla ja teen vain suoria sarjoja ja ihan niitä perus liikkeitä. Isoja liikkeitä! Meen myös nelijakoisella ja yhden lenkin lisäksi tungen viikkoon. Melekosia muutoksia. Suurin ja vaikuttavin muutos on varmaan treeneissä se, että nykyään alkuun soudan 10min ja treenin jälkeen kävelen matolla 15min. "Hirveesti" cardioo, mut se oikeesti on tehnyt hyvää!

Ainiin, olennainen asia on myös se, että vaihdoin salia. Big Boys vaihtui Sali82:seen ja oon kyllä tykänny. On jotenkin tullut se vanha motivaatio takasin, mikä oli hukassa vähän väliä. ja oon ostanu myös Addun painonnostokengät, niin pääsee kyykyssä oikeesti syvään, ilman että selkä suuttuu.

Mitä ruokailuun tulee, niin mulla on nyt menossa pitkästä aikaa cleanbulk, ilman pieniä
suklaapatukoita. Eli aika hyvin! Oon saanut 6 viikon aikana raapastua melki semmoset 4kiloa elonpainoa pois ja ruokamäärä on noussut. Kyl se macrojen tsekkaus on vaan tärkeää. Ennen tätä muutosten aikaa vedin kyllä ihan liian vähän ruokaa ja sit illalla oli suklaa kaveri. Oisko kalorit ollut 1300 tuntumassa. Voi apua.. Nyt menee päivässä vähä yli 2000 ja varmaan loppuviikosta taas nostellaan, kun tuo paino silti tippuu hitaasti mutta varmasti ja se ei nyt sinällään ole tavoite. Tavoite on saada aineenvaihdunta rullaamaan ihan 100%.

Toki ruokailuun sinällään ollut rento suhtautuminen, että oon mä nyt 6vkon aikana syönyt joulutortun, pari piparia, munkin ja joku 200g karkkia, mut ne on ollut sit oikeesti ns tietoisia valintoja, eikä sellasia "pakko saada" (paitsi se munkki. :D)

Mut jotenki on rennompi suhtautuminen koko hommaa.Tänäänki väsytti nii pirusti aamusta, nii siirrän huomiselle treenin ja otan rennosti ennen iltavuoroa. Treenaan nyt sit vaan tällä viikolla 5 kertaa, enkä neljä. Mut se on ok, koska viikonloppuvapaa!

Kyllähän tässä kieltämättä joulua odottaa, mut jotenkaa ei oo semmone fiilis ,että haluisin vetää ruokaöverit.Ehkä sitä saa himmattua silläkin, jos nyt nostaa ennen joulua kaloreita, koska oon huomannu et esim nyt nälkä alkanu taas hiipimään takaisin nii tekee mieli makeaa. Esim sitä munkkia silloin..Mut jos menee överiks nii sit menee. Se on joulu. :)
Uutenavuotena sitten maistellaan vähän glögiskumppaa että kylläpä sitäkin odottelen. Saa laittaa korkkarit kattoon!

Mä en oikeesti enää oikein handlaa tätä postailua.. onks teillä jotain postaustoiveita, mistä haluaisitte kuulla?

Haleja!

-massamustonen